Toiminta

Pienriistan metsästys.

Eraus Ry:n jäsenistöllä on mahdollisuus harrastaa pienriistan metsästystä Yli-Iin kunnan alueella sijaitsevan Koutuan järven ympäristössä sekä Livon kylän läheisyydessä Pudasjärven kunnan alueella. Jäsenistö harrastaakin etenkin Koutuan alueella  pienriistan metsästystä varsin monipuolisesti. Kausi aloitetaan perinteisesti vesilinnustuksen merkeissä, syksyn edetessä jahtimuodot vaihtuvat jäniksen metsästykseen sekä kanalinnustukseen. Loppusyksystä ja talvella metsästetään myös pienpetoja, niin ajavilla koirilla kuin loukkupyyntiä käyttäen, onpa nykyään myös käyty jopa kyttäämässä kettuakin.

Hirven metsästys.

Hirvenmetsästykseen jäsenistöllä on mahdollisuus Livon- ja Pärjän kylien välissä sijaitsevalla lupa-alueella. Hirviporukkaan on mahdollisuus tulla mukaan jokaisella seuran jäsenellä. Hirvenmetsästys-alue sijaitsee aivan Korpikosken kämpän läheisyydessä. Hirvijahdit ovat mukavia porukan yhteen kerääviä tapahtumia, joihin osa porukasta saapuu jopa pääkaupunkiseudulta asti.